19.1.2012 | 10:19
Lukija kaipaa tietoa maisemataulustaan.
Tauluni on takana olevan tekstin perusteella venäläisen taiteilijan vuonna 1989 tekemä.
Tutkija Raimo Fagerström vastaa:
Venäläistä maisemaa esittävä taulunne on sen verran uusi, ettei sillä ole vakiintunutta vanhan taideteoksen arvoa. Yleensä uudemman ulkomaisen taiteen rahallinen arvo on Suomessa pienempi kuin sen ostoarvo alkuperäismaassa, koska tekijän nimi jää useimmiten vieraaksi ja taulun arvo pohjautuu lähinnä taiteelliseen vaikutelmaan. Taideasiantuntija Seppo Salviander toteaa, että taulun arvo on Suomessa vähäinen.




Kommentoi