Remppa etenee hurjaa vauhtia, ja tässä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Aivan ensiksi haluan pyytää anteeksi kaikilta naapureiltani, jotka eivät onneksi ole vetäneet herneenpalkoja nenään, vaikka olen rikkonut taloyhtiön sääntöjä ja pitänyt rappukäytävää väliaikaisena kaatopaikkana.
Pojat ovat muun muassa viimeistelleet makkarin seinän.
Keittiökalusteet saapuivat siis vihdoin viime viikolla. Lunta oli satanut kivasti pitkin päivää ja kaikki kadunvarsipaikat olivat (tietenkin) täynnä autoja, joten Kaukokiidon rekka ei päässyt 50 metriä lähemmäs ulko-ovea.
Kuskina ollut nuori linnunluinen kundi ilmoitti, että hänellä on kiire. ”Saatko sä nää tästä?” hän täräytti ja osoitti 1,5 x 1,5 metrin kokoista lavaa, jossa uusi uljas keittiöni seisoi läpinäkyvään muovihuntuun pakattuna lähes itseni korkuisena tornina.
En ollut uskoa korviani. Olinhan maksanut kuljetuksesta! Se tarkoitti sitä, että tavara tulee toimittaa sopimuksen mukaan kotiovelle asti.
Kyllä, potilas on taas täysissä ruumiin ja sielun voimissaan <3.
Kundi kiroili tovin, soitti pomolleen ja mutisi jotain lisämaksusta. ”Mä vedän tän sitten vaikka väkisin tonne ovelle”, hän puhkui ja kiskoi jalkakäytävää lumesta lanaavaa lavaa sentti sentiltä kohti lumisateen takana häämöttävää ulko-ovea.
Onneksi Niko tuli auttamaan lavan työntämisessä, sillä Uggini lipsuivat sen verran, että koko homma näytti klovnikoulun loppututkinnolta. Teuvo ei tietenkään saanut tehdä mitään, koska hän oli vasaraonnettomuuden takia sairauslomalla.
Ja arvatkaa kuinka monta malttamatonta autoilijaa tuli tööttäilemään tien tukkineelle rekalle!? Vaikka asun umpikujan päässä! Eivätkö ne tajunneet, ettei se tööttääminen meitä auttanut työntöurakan kanssa pätkääkään.
Tööt tööt vaan itsellenne, ja kiitos etenkin sille herrasmiehelle, joka tuli vaativasti SEISOMAAN viereemme, mutta ei sanonut sanaakaan - puhumattakaan siitä, että olisi tarjonnut auttavan kätensä.
Niko maalaa kuin vanha tekijä.
Lopulta saimme raahattua kamat ensin sisälle ja sitten yläkertaan, mutta kuljetusalustana toiminut lava oli niin iso ja painava, että se oli pakko jättää rappuun.
Siinä se olikin sitten viikon. ”Me pystytään viemään ne roskat kaatopaikalle vasta torstaina. Laita siihen vaikka lappu, että ampukaa mut”, Teuvo totesi, eikä minun auttanut kuin liimailla pinkkejä post-it -anteeksipyyntöjä pitkin käytäviä.
Laastia keittiön seinään.
Kaiken lisäksi olin luvannut Expertille, että liityn heidän kanta-asiakkaakseen, jotta keittiöön tulevat kodinkoneet saatiin tilattua mahdollisimman pian. Ja jotta niille saadaan takuu tai mikä lie ostoturvavakuutus.
Tajusin kuitenkin vasta jälkikäteen, mihin olinkaan lupautunut. Näin voi sattua, kun kaupat tekee sähköpostitse ja puhelimitse, eikä suoraan paikan päällä. Expert halusi tietää asumismuotoni, siviilisäätyni ja kuukausipalkkani siksi, että laskun saadakseni jouduin anomaan Handelsbankenilta kulutusluottoa, eli Expert Aktiiviraha MasterCardin.
Soitin myyjälle ja kiljuin, että miksi ihmeessä minä haluaisin valtavan asunto- ja remppalainan lisäksi ottaa vielä jonkun helkutin luottokortin vuosimaksuineen ja korkoineen, kun minulla on kerran setelinippu valmiiksi kädessä odottamassa kassakoneen aukeamista.
Myyjä rauhoitteli, että kortin voi irtisanoa heti maksamisen jälkeen, eikä minulle tulisi siitä minkäänlaisia lisäkustannuksia. ”Firman laskutus nyt vaan toimii Handelsbankenin kautta”, hän perusteli.
Katin kontit. Kyllä minulle tuli huijattu fiilis. Pistää kuluttajana oikein vihaksi! Kirjoitin kiltisti kuitenkin nimmarit papereihin. Nyt sitten odotan laskua pelonsekaisin tuntein. Onneksi olen säästänyt kaikki myyjän lähettämät sähköpostit, joissa hän vannoo, ettei minulle tule mitään lisäkuluja. Irtisanon luoton heti kun rahat ovat lähteneet tililtä.
Mitäköhän nuo ruskeat läntit tuolla seinässä on? Sienirihmastoa? Hyi!
Mutta joo, sitten vähän iloisempiin asioihin: eilen kun tulin töistä kotiin, vastassa odotti rakennustyömaan sijaan suht siisti koti, jonne oli ilmestynyt keittiö!
Kaapit ja kodinkoneet ovat jääkaappia lukuun ottamatta paikoillaan, ja saarekekin näyttää upealta! Siitä tuli paljon isompi – syvempi – kuin olin kuvitellut, mutta kokonaisuus näyttää kaikin puolin lupaavalta!
Laitan lisää kuvia myöhemmin, mutta tässä pieni sneak peak!
En voi uskoa, että minulla on tämän 128 päivän (tai itse asiassa lähes kuuden vuoden, jos tarkkoja ollaan) odotuksen jälkeen vihdoin kunnon avokeittiö uunineen päivineen. Rakastan!
Edit:// Teuvo laittoi minuutti sitten tekstiviestin, että keittiöön tulee nyt jopa vesi. VESI! Jeeeee!!!

Kommentit
Huomasin edellä muutamia kehoituksia ottaa lainaa, ja ennen kuin sen teet (ehkä jotain tulevaa projektia varten), niin ethän ota sitä ilman että haet markkinoilta edullisimman lainan. Voit käyttää esim tätä palvelua: http://www.kulutusluottoja.com/kulutusluottovertailu/
Kivannäköinen keittiö, onnea! Onko toi sienirihmasto vai mikä onkaan nyt ihan normaalia? Nykyään puhutaan niin paljon kosteusvaurioista, että kaikki pelottaa mitä jossain näkyy. Meillä tuli joskus vähän vesivahinkoa edellisessä asunnossa, ja se oli kauhea projekti... Siinä muuten olet oikeassa että noita kulutusluottoja ei kyllä kannata ottaa jos ei ole pakko, onhan ne helppoja mutta korot kasvaa korkoa... Nämä vertailut on hyödyllisiä tsekata, täältä näkyy myös kokonaissumma mitä tulee maksettavaksi kuluja ja korkoja laina-aikana, huh huh. http://www.lainatieto.fi/kulutusluotot/vertailu
Täältä myös hyvää infoa: http://lainaaheti.info/
Joistian kaupoista saa mm. kodinkoneita 0 -korkoisella luotolla. Jos taas muuntyyppistä tarvii niin kannattaa katsoa vertailu ( http://www.kulutusluotto.org/ ) ja tarkistaa sopivin ja edullisin. Tsemppiä! Hyvä siitä vielä tulee (itsellä remontti viittä vaille valmis ja kyllä se meidän molempien hermoja kyseli..)
Jos tarvitsette lisärahoitusta niin tsekatkaa http://pikavippi-info.fi/ :)
vakuudetonta kulutusluottoa vaan kehiin http://www.kulutusluottovertailu.com/