Eilen kännykkäni soi kesken työpäivän. ”Hei, me ollaan täällä sun rappukäytävässä kodinkoneiden kanssa, voitko avata oven”, möreä miesääni tiedusteli erikoisella aksentilla.
Kiva! Ei kukaan ollut minulle kertonut, että ne tuodaan tiistaina keskellä päivää. ”Kyllä tässä lapussa lukee, että 17.1. klo 12-15”, mies vänkäsi. Ilmoitin olevani kolmen kilometrin päässä Punavuoressa. Kotiäidiksikö ne minua luulivat? Tai ehkä työttömäksi... Tosin työttömillä tuskin on rahaa laittaa 300 euroa maailman turhamai käytännöllisimmän pukeutumishuoneen seinään tuleviin kipsilevyihin...
Onneksi sain sovittua torstaiksi uuden kuljetuksen. (Toivottavasti minulle ei tule mokasta ylimääräistä laskua!)
Tänään aamulla Bauhausista tuli rekallinen (7 kappaletta) kipsilevyjä, jotka painoivat suurin piirtein tonnin. Kuljetusliikkeen miehet roudasivat niitä neloskerrokseen lähemmäs tunnin. Ei käynyt kateeksi. Saa nähdä miten liukuovien kanssa käy huomenna.
Päivän aikana makuuhuoneeseen oli ilmestynyt seinä. Niin hieno seinä, että meinasin pyörtyä, kun näin sen. Siitä lisää seuraavassa postauksessa, kun saan sisustussuunnittelijaltani ja työmyyrältäni Teuvolta valokuvia rakennusvaiheista.
Kävin Värisilmässä ja RTV:ssä katsomassa tapettivaihtoehtoja, mutta minulla ei ole hajuakaan siitä, mikä sopisi seinilleni parhaiten. Jostain kumman syystä harmaa on alkanut kiehtoa (olen stalkannut naapureiden sisustuksia ikkunoista), mutta pelkään että se on tylsä ja kylmä väri niinkin suurelle pinnalle kuin makkarin takaseinä.

Ihanaa hopeaa (olen pahoillani varjostani, tapettikaupan valaistus ei ole ihanteellisin kaltaiselleni amatöörille) ja valkoisia huonekaluja - haljua vai tyylikästä?

Glitteriä! Mutta kyllästyykö perhosiin ja lintuihin?

Plussana pystyraita. Lisäisiköhän se tilantuntua?

Kohokuviota.

Vastapainoksi voisi laittaa kunnolla väriä. Rakastan pinkkiä. Sopisiko tämä eteiseen? Ihanan tyttömäistä! (Onneksi olen sinkku...)

Tai keittiön takaseinälle, jos kaappien väliin, tiskipöydän taakse iskisi läpinäkyvän pleksilasin? Liian rohkeaa? Kyllästyykö tähän?

Tällaiset tekstit ovat olleet trendikkäitä. Teettäisin ehkä mielummin jonkun oman lausahduksen teipille.

"My life is like a stroll upon the beach... as near the ocean's edge I can go..." Alunperin halusin makkariin valokuvatapetin. Mieluiten omasta kuvasta teetetyn. Jotain millä olisi jokin tunnearvo. Teuvo keksi, että kuva voisi olla ikkunasta näkyvä maisema. Tietenkin ammattilaisen kuvaamana... Kesällä!

Tämäkin on jäänyt kummittelemaan mieleni syövereihin. Samantyylinen tapetti löytyisi myös taivaansinisenä.
Aikamoinen sekametelisoppa - loppujen lopuksi valitsen seinille todennäköisesti jotain aivan muuta. Ainakin vaihtoehdot muhivat tuolla pääkopassa.
Nyt kun pukeutumishuoneen seinä on pystyssä, pitää päättää maalataanko se samalla sävyllä kuin olkkarin puoleinen seinä, vai tuleeko siihenkin tapettia. Todennäköisesti valvon öitä tätä pähkäillessä. Onneksi minulla on Teuvo, joka saa viime kädessä päättää puolestani.
Ehkä.

Kommentit
Karoliina, se on Eijffingerin tapetti. Löytyy Gracia-mallistosta. RTV ja Värisilmä myy ainakin.
Hei, missä on myynnissä tapetti, jossa on perhosia ja lintuja? Muistatko minkä niminen tapetti on?
Olen pahoillani, jos välillä kirjoitan niin lennokkaan epämääräisesti, ettei lukija pysy kärryillä! Sarkasmista, huumorista ja rakastamastani asioiden liioittelusta en kuitenkaan lupaa luopua. Relaa viikonloppua remppamiehelle, seuraavassa postauksessa vielä lisää kipsilevyistä ja vähän muidenkin tavaroiden kantamisesta!
Voi hyvä remppamies, lue kunnolla, tekstissä puhuttiin sekä kodinkoneista että kipsilevyistä..
Milloin kipsilevyt alettu luokitella kodinkoneiksi?
Ihan vaan tiedoksi. Kipsilevy painaa noin 30 kg. Seitsemän levyä siis vähän yli 200 kg. Siis ei juuri mitään. Niiden liikuttelun vaikeus ei johdu painosta vaan koosta. 120cm*260cm on hankala kuljettaa rappukäytävissä.
Kyllä elämäätäytyy olla helppoa, kun kipsilevyjen siirrosta saadaan puolet yhden blogin tekstistä.