Pikkujuttuja

Ma, 02/04/2012 - 16:21 Remontti

Sähkömiehen lasku tuli vihdoin (heti kun olin saanut päätettyä millä korkeudella kuningatar-liesituuletin näyttää parhaimmalta), ja summa oli yllättäen 700 euroa suurempi kuin hänen alkuperäinen arvionsa. (Tässä kohtaa kirjoittaja pitää pitkän ja merkitsevän hiljaisen hetken.)

Mitäpä tuosta, kun homma toimii, olen tyytyväinen sähköpisteisiin, ja uusi sähkökaappikin toimii mahtavasti – kunhan vain muistaa, ettei astioita ja pyykkiä saa pestä samaan aikaan kun kokkaa päivällistä (*syvä huokaus*).

(Teuvo ja sähkömies eivät tosin tulleet alkuunkaan toimeen - sähkömies kutsui Teuvoa ensitapaamisen jälkeen herra TV-tähdeksi, eivätkä he lopulta saaneet sovittua uutta tapaamista samalle kellonlyömälle, vaan väittivät kumpikin toisen tehneen oharit...yritä siinä sitten saada remonttia aikaiseksi, isot miehet.)

Viime aikoina olen kiertänyt sisustusliikkeitä ja tavarataloja makkarin ja olkkarin lamppuja etsien, mutta mitään superihanaa ei vielä ole tullut vastaan.

Tällaisia söpöjä pöytälamppuja löytyi Rivièra Maisonista, mutta mikään niistä ei oikein sovi tv:n viereen...

...ostin sieltä myös aivan mahtavan telineen ruokailuvälineille. Keittiössä ei nimittäin ole laatikostoa, joten lusikoiden, haarukoiden ja veisten säilytys oli ollut ongelmana jo pitkään.

Rottinkiteline on samaa biitsi-teemaa kuin makkarin tyyny.

Mutta takaisin lamppuihin... Tämä oli ok:n hintainen, Ikeasta. Harkitsen. (Ja olen pahoillani kuvan huonosta laadusta, osa näistä kuvista on räpsitty kännykällä.)

Pentikin ikkunassa. (Kas, sieltä heijastuu joku perheenäitikin, sori, ei ollut tarkoitus!)

Anttilassa.

Mites tällainen makkarin kattoon? Nämäkin bongasin Anttilasta.

Tai vanhanaikainen kristallikruunu (vanhojen tavaroiden liike naapurissani - aika hyvin panostettu tähän näyteikkunan somistukseen...eikö)?

Vai suht uudenaikainen kattokruunu Stockmannilta – aika hyvä hinta-laatu-suhde?

Tämän suloisuuden bongasin uudesta pienestä sisustusliikkeestä Forumin takaa. Haaveilin pitkään Mr. Perswallin tapetista Loveletter, tämä muistutti siitä.

Tarvitsin keittiön kaappeihin säilytyskorit mausteille ja lääkkeille, nämä löytyivät samasta liikkeestä kuin tuo edellä oleva lamppu. Pyyhe H&M Home...

...kuten myös nämä pienet käsipyyhkeet kylppärissä.

Tämä talja on piru vieköön loppuunmyyty Cittarista! Jos joku bongaa jostain, ilmoittaa kiitos heti tuolla kommenttiboksissa. Olikohan Ikeassa näitä harmaana...?

Kevät heart! Oli pakko ostaa feikki-hortensioita. Nämä Pentikin näyttävät mielestäni aidoimmilta. Vaikka toki tuoreet leikkokukat ovat eniten pop! Maljakko Sia.

Uuden kodin myötä olen pohtinut, mitä tehdä kaikelle roinalle. Siis muistoille, jotka olen ennen pitänyt esillä, mutta jotka nyt tuntuvat rumalta krääsältä. Työkaverini Anne tosin huomautti, että tavarat tekevät kodista persoonallisen.

Ehkä vain suoritan raa’an karsinnan ja työnnän kirpparikasseihin ja varaston perukoille kaiken sen, mitä en tällä hetkellä pidä kaikista tärkeimpänä. Tavaraa riittää joka tapauksessa kuitenkin ahdistukseksi asti...

Tämä kaunis kynttiläteline löytyi Stockmannilta. Etsin siihen sopivan pientä hopeista tai mustaa kynttilää...

Lapsuudenystäväni Tiina kävi viikonloppuna kylässä ja huomautti heti – maailman jämpteimpänä ihmisenä – keittiön huolimattomasta kosteuseristyksestä.

Nyt kun itse katsoin keittiötä tarkemmin, huomasin että hän oli aivan oikeassa. Silikonit on vedetty työtason ja seinän väliin kaikkea muuta kuin tasaisesti niin, että monessa kohtaa on ammottava aukko. Aika kiva leivänmurujemma pidemmällä aikavälillä! Kosteusongelmista puhumattakaan...

Pitää varmaan taas soitella Teuvolle. On vaan niin pirun turhauttavaa, ettei tuohon osannut itse kiinnittää huomiota heti silloin kun se oli tehty. Kiitos vaan laaduntarkkailijalle! Tiina on itse juuri rempannut omaa keittiötään, joten hän tietää tasan tarkkaan, miten homma pitää toteuttaa, ja miltä hyvin tehty lopputulos näyttää. Ehkä minun pitää vaan opetella tarkemmaksi.

Ja vaativammaksi!

Teuvo kävi vihdoin asentamassa muutama viikko sitten Ikeasta löytämämme kylppärin kaapit, mutta jätti kuukausitolkulla olkkarissa lojuneet kipsilevyt edelleen paikoilleen (tsekkaapa huviksesi hortensia-kuva uudelleen - ja oi kyllä, siellä ne ovat). Aaargh.

Odotan nyt, että rojut saadaan vihdoin kaatikselle ja tuparipäivä kalenteriin – eteisen tapetti on nimittäin vihdoin tilattu (siitä tulee musta!!).

Kuvia tulossa sekä keittiöstä että uudistuneesta kylppäristä seuraavissa postauksissa!!

 

Arvostele juttu: 
No votes yet

Kirjoita uusi kommentti

(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.
(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.
(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Tämä on roskapostisuodatin. Vastaa yllä olevaan kysymykseen.