Olipa kerran haaste.

Olin niitä ihmisiä, jotka selasivat myyntiin tulleet asunnot joka ikinen päivä. Viiden vuoden ajan. Se on pitkä aika. Kun koti vihdoin tänä syksynä löytyi, en osannut muuttaa rutiinejani, vaan tsekkasin uudet ilmoitukset tunnollisesti – ihan vain varmuuden vuoksi.

Nyt olen lopettanut itseni kiduttamisen. Aina voi löytyä vieläkin parempi sijainti, halvempi neliöhinta, käytännöllisempi pohja…

Uusi kotini sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa. Olen aina rakastanut merta. Sitä miten se elää vuorokauden- ja vuodenaikojen mukaan – hyvässä ja pahassa, sitä miltä se tuoksuu, tuntuu ja kuulostaa. Näin ollen voin suoraan tunnustaa, että meri oli juuri se, mihin uudessa kodissa ihastuin.

Muuton myötä sijainti on ollut vähän vaikeampi niellä kuin ajattelin. Aiemmin pääsin kävellen ihan joka paikkaan, joten pimeinä aamuina viimassa ja loskassa bussipysäkillä seisominen ei ole tuntunut mieltäylentävältä päätökseltä. Toisaalta voiko vuoden pimein aika tuntua tässä maassa millään bussipysäkillä sen lohdullisemmalta?

Pimeys seuraa minun tapauksessani (ihan keskipäivää lukuun ottamatta) myös kotioven sisäpuolelle. Asunnossa ei nimittäin ole kuin kolme pistorasiaa – kattolampuista puhumattakaan. Ostohetkellä tuijotin ikkunasta meren yli nostokurkien tahdittamaa Helsingin siluettia ja ajattelin, että tästä asunnostahan saa ihan mitä vaan. Vähän maalia seinään, uusi keittiö, vaatekaappi, ja se on siinä!

Voin kertoa, että nyt pari kuukautta myöhemmin kun istun – edelleen − jätesäkkien ja muuttolaatikoiden keskellä, fiilis on hieman toinen. Kuinka paljon yhden pienen hassun asunnon remontointiin voikaan kulua aikaa ja energiaa? Maalia ja tapettia? Keittiökalusteiden pintavaihtoehtoja, vaatehuoneratkaisuja, hanoja, kodinkoneita ja verhotankoja?

Kaikkea tätä seurataan täällä.