Elämä ikkunan takana

Ti, 29/05/2012 - 10:12 Remontti

Miten paljon kotityöt vievätkään aikaa! Tai pikemminkin; kuinka ihanaa sitä olisi keskittyä kodin laittamiseen, jos siihen vain olisi aikaa.

Oi ihana toukokuu! Viime viikkoina on ollut niin kiire, että olen hädin tuskin käynyt kotona nukkumassa.

Tehtävälistalla on muun muassa ikkunoiden peseminen. Tämä postaus on siis omistettu kaikille kohtalotovereille – olettaen, että joku muukin on lykännyt tätä jokakeväistä puuhaa...

Sälekaihtimetkin ovat vielä hankkimatta, vaikka kesän edetessä ne ovat täysin välttämättömät!!

Maisemahan oli se, miksi ostin koko asunnon. Enkä ole katunut päivääkään. Ympäri vuorokauden kirkuvat lokit, auringossa kimaltelevat aallot, sadepäivien korvia vihlova tuuli ja aamuinen levältä haiseva usva.

Rakastan.

Tajusin juuri viikonloppuna, että tuohon rantaanhan ne ihmiset tulevat bikineissä aurinkoa ottamaan. Siis noin 30 metrin päähän ulko-oveltani. Mieletöntä!

Ehkä siinä voisi jopa uida, vaikka vene- ja laivaliikenne onkin aikamoista (eikä yleisen uimarannan merkkiä ole kartassa)... Äidilläni on siirtolapuutarhamökki Länsiulapanniemessä, Espoon puolella Lauttasaarta, ja käymme sielläkin uimassa monta kertaa viikossa.

Kaupungin siluetti elää nostokurkineen niin vuoden- kuin vuorokauden aikojenkin mukaan.


En saa tarpeekseni merestä – auringonlaskut ja -nousut ovat aina yhtä kauniita.


...ainakin melkein. Välillä mereltä kohoaa niin sankka sumu, että vastarantaa hädin tuskin erottaa.


Tallinnan laivat lähtevät ja saapuvat. Satama elää.


Yöllä syttyvät kaupungin tuhannet valot.

Mutta tosiaan, kaikesta tästä olisi huomattavasti enemmän iloa, kun lasit olisivat puhtaat!

Kävimme viime viikonloppuna Maijan kanssa Valtterin kirppiksellä myymässä vanhoja vaatteita ja tavaroita. Reissun taloudellinen saldo oli aika pitkälti plus-miinus-nolla. Kauppa kävi surkeasti, koska oli niin aurinkoinen päivä.

Ketään ei kiinnostanut neuleet tai takit, vain shortsit, hameet ja kesätopit menivät kaupaksi. Yllätys, yllätys. Positiivinen puoli on se, että nyt kaikki lumput ja rojut on siivottu, ja voin nauttia uudesta kodista huolettomin mielin.

Remppa ei ole vielä täysin valmis, ja paljon on vielä esittelemättä täällä blogin puolella. Lupaan palata asiaan kunnollisella postauksella heti kun kiireet helpottavat. Viime viikolla oli keittiön lopputarkastus (olin täysin unohtanut, että sellainenkin pitää tehdä. Sönkötin huoltomiehelle puhelimessa, että juuu... Teuvolla vähän venähti viimeistelyn kanssa ja valmista tuli vasta muutama viikko sitten... Mikä tosin oli ihan totta, vasta silloinhan ne silikonisaumaukset viimeisteltiin!)

Ihania toukokuun viimeisiä päiviä kaikille – ikkunanpesuhetkiä, tai ihan vain vaikkapa maiseman ihailua!

Toivoo, Hanna

F08-VWiIYmo

Arvostele juttu: 
No votes yet

Kommentit

Ok, kiitti :D

Lide (Anonyymi) says:

Noi ikkunat on sun "emäntäkoulun gradu". Sitten voitkin kutsua itseäsi kodin hengettäreksi ja pestä ne uudelleen ensi vuonna tähän aikaan, jotta titteli säilyy. Paan pari vinkkiä sulle huomenna, ni riittää keran vuodessa toi ikkunajumppa...

Kirjoita uusi kommentti

(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.
(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.
(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Tämä on roskapostisuodatin. Vastaa yllä olevaan kysymykseen.