Apua, asbestia!

Juttelin lokakuisessa Elle Style Awardsissa Suomen kaamein kämppä  ja Pientä pintaremonttia -sisustusohjelmistakin tutun Teuvo Lomanin kanssa, ja hän lupasi tulla katsastamaan uuden kotini.

Ihan ensimmäisenä huolenaiheena oli seinien väri, sillä halusin että kaikki asunnon pinnat maalataan ennen kuin kannan kamat sisälle.  Lisäksi 30-luvun keittosyvennys vaikutti niin pieneltä, että pohdin, voisiko keittiön siirtää olohuoneen pitkälle seinälle. Syvennyksestä olisi täten saanut pienen vaatehuoneen.

Teuvo oli sitä mieltä, että syvennyksestä saa aivan toimivan, kun sen eteen laittaa saarekkeen. ”Seiniin sitten sellainen lämmin valkoisen sävy, jossa on hieman hiekkaa”, hän opasti. Tuijotin rautakaupassa 45 minuuttia Tikkurilan maalikarttaa, eikä minulla ollut hajuakaan sävystä, jota Teuvo tarkoitti.

Ensiksi piti kuitenkin löytää joku, joka voisi toteuttaa maalausurakan. Parin viikon aikataululla minulle ei tullut mieleenikään, että olisin itse repinyt vanhat tapetit seinistä. Se on sen verran suuritöistä hommaa, että luovutin urakan suosiolla ammattilaisen käsiin, ja soitin äitini keittiöremontin aikoinaan tehneelle Jarille, joka lupasi tulla tsekkaamaan asunnon.

Heti sisään asteltuaan Jari ilmoitti, että lattiassa on enemmän rautaa kuin lautaa, joten sen hiominen ei tulisi minun aikataulullani ja budjetillani kysymykseenkään. Nieleskelin hetken, mutta se ei musertanut maailmaani, sillä Teuvokin oli kehunut, että harmaaksi maalattu lautalattia näyttää kivalta, vaikka olisi vähän kolhuja kokenutkin.

Eteisen kaappiin kurkattuaan Jari ihmetteli vanhojen putkien rikkinäisiä, pöllyäviä ja hyvin epämääräisen näköisiä eristeitä. ”Tää näyttää asbestilta”, hän tokaisi.

Sydämeni jätti yhden lyönnin väliin.

Samanlaiset putket löytyivät myös keittiön ruokakaapista. Edellinen vuokralainen oli yrittänyt ”somistaa” niitä violetilla aaltopahvilla (harmi, etten asbestin ollessa kaapissa tajunnut ottaa kuvia), mutta itse en kyllä olisi kuivamuoniani kyseisen virityksen kylkeen lykännyt. Ihmettelin putkia jo näytössä ollessani, mutta minulle ei tullut mieleenikään epäillä asbestia. Eihän se näyttänyt tai haissut miltään, mureni vain erikoisesti.

”Mulla ei taidakaan olla nyt aikaa näin mittavalle projektille”, Jari murahti.

Minä pystyin ajattelemaan vain, että mihin mörskään olinkaan rahani laittanut. Miksi irtisanoin jo vuokrasopimuksenkin? Voisiko tänne edes muuttaa? Pitkään pähkäilemäni seinien sävy tuntui aika pieneltä murheelta kaiken tämän rinnalla.

Taloyhtiössä on tehty 90-luvun alussa putkiremppa. Vanhoja putkia ei kuitenkaan oltu poistettu, vaan ne oli jätetty sellaisinaan paikoilleen. Soitin hädissäni isännöitsijälle, joka ei luonnollisesti ilahtunut löydöksestä. ”Voitko itse hommata sinne jonkun ammattilaisen katsomaan”, hän tokaisi, vaikka yritin sopertaa sen olevan taloyhtiön vastuualueella. ”Ei muista asunnoista ole mitään löytynyt mitään”, hän murisi.

Soitin Jarille, josko hän tuntisi jonkun, joka olisi tehnyt asbestihommia. Ja tunsihan Jari, Järvisen Lohjalta.

Järvinen tuli katsomaan putkia heti seuraavana päivänä. ”Asbestiahan tämä”, hän nyökytteli. ”Mutta saan kaiken kyllä pois, se on päivän homma, 500 euroa”, hän lisäsi leppoisasti. Huokasin syvään ja hartaasti. Poispäin karmeasta komerosta leijuvista hiukkasista.

Seuraavalla viikolla asbesti oli poissa (oheiset kuvat poiston jälkeen). Laskun lähetin isännöitsijälle. Olimme taas palanneet pisteeseen A. Muutto läheni uhkaavaa vauhtia, eikä maalaushommat olleet edenneet yhtään mihinkään.