Pidä huolta

17.1.2012 | 13:54

 

Olen aina ollut luontoihminen, kuulunut vuosia mm. Suomen luonnonsuojeluliittoon ( http://www.sll.fi/ ) sekä Birdlife Suomeen ( http://www.birdlife.fi/ ) . Täällä keskellä luontoa kun elelee sitä vielä enemmän alkaa välittämään lähiympäristöstään ja pitää siitä huolta.

Esimerkiksi lintujen talviruokinta on tärkeää ja kun sen syksystä aloittaa niin sitäpä täytyy jokaisen muistaa jatkaa kevään korville kunnes lintuset alkavat löytämään omat eväänsä.

 

 

Auringonkukan siemenillä, maapähkinöillä sekä talipalloilla olen yleensä ruokkinut linnut pihassamme. Nälkäistä väkeä on syömässä ollut sillä nyt on pakkanenkin viilentänyt ilman ja lumikin on viimein alkanut pysyä maassa. Päivittäin tulee seurailtua lintujen elämää ympärillämme, lintulaudoilla. 

 

 

 

 

Eilen ikäväkseni huomasin pihassa viherpeipon vaivalloisine liikkeineen. Seurasin sitä jonkun aikaa kunnes se oli kyljellään ja liikkuminen pysähtyi. Ensimmäinen aamu -13 asteen pakkasineen ja ajattelin sen kylmettäneen itsensä. Huonolta näytti mutta hain sen pahvilaatikossa sisälle  ja jätin lämpenevään saunaan.

Otin yhteyttä Heinolan lintutarhan ( www.heinolanlintutarha.fi ) Olli Vuoreen ja kysyin teinkö oikein. Hän kiitteli huolenpidosta, kehoitti pitämään linnun lämpimässä, ruokkimaan ja päästämään vapaaksi jos/kun piristyy.  

 

 

Viherpeippo vietti meillä vuorokauden mutta eipä tuo enää herännyt uniltaan kun sen sisälle toin. Nyt se varmaan lentelee jo lintujen taivaassa ja minulla on hyvä mieli että ainakin pidin huolta ja olin sille saattohoitajana.

 

Jaa vinkki

Kommentoi

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Väärin, yritä uudelleen.
Kirjoita tähän yllä olevan laatikon sanat: Kirjoita kuulemasi numerot