Päätin tällä viikolla välttää edes hetkeksi saappaiden alla tursuvaa kuraa ja pakenin koirien kanssa lähimetsäämme.
Mikä nautinto olikaan astua pehmeälle sammaleelle, risuille, kalliolle. Iita ja Martta viilettivät sellaisella vauhdilla että pelkkä katsominen sai itsenikin melkein hengästymään. Välillä tarkistus onko mamma pysynyt mukana ja sitten taas uuteen rientoon.
Jos Martta jäi nuuhkimaan jotain niin kohtakos oli jo Iitakin pienempänä matkimassa ja haistelemassa samalla mättäällä.
Kaunista ja metsäntuoksuista.
Suppilovahveroitakin olisi ollut vielä kerättäviksi.
Mitä silmäni näkivätkään ja nenäni haistoikaan. Martta oli käynyt piehtaroimassa kasassa jossa oli sitä itseään ja hajukin oli kyllä sen mukainen!
Noh, hätä keinot keksii ja paras apu pesuun löytyi lopulta vettä virtaavasta ojasta. Siitä olikin sitten hyvä jatkaa matkaa kotia kohti.
Kommentoi