
Pakkanen - siitä itse ainakin tykkään. Pihamaalle on laskeutunut kaunis kuurainen puhallus. Ensimmäisiä pikkupakkasia meidän tienoillamme... viimeinkin.

Ruusut ovat kukkineet puutarhassamme joulukuulle saakka. Mieleeni muistuu runo lapsuuden värssykirjasta "... kun halla vei ne kukkaset ja lumi peitti maan."


Iitallakin ensimmäistä kertaa elämässään tassun alla kohmeinen maa. Koirat selvästikkin nauttivat viileydestä.


Tekisi niin mieleni ritistellen rikkoa jää lätäköstä...

Joku pienempi tassuttelija on käynyt haistelemassa pakkasta pitkin penkin päälisiä.

Toissapäivänä ropisi rakeita oikein urakalla. Kyllä voi ihmismieli olla tähän aikaan vuodesta iloinen kun maa edes hiukan valkenee. Menin koirien kanssa heti sateeseen nautiskelemaan.

Kun heräsimme itsenäisyyspäivään oli maa saanut ohuen lumihunnun ylleen.


... kun nuo pellon joutsenet vaan osaisivat lähteä jo lentämään kohti lämpimämpiä seutuja.

Kommentit
Olipa kauniita kuvia. Talvi-ihmisenä sitä oikein odottaa, että tulisi jo pakkasta ja lunta. Samoin meidän kotiturrikassa on tuplasti virtaa kun ilmat ulkona viilentyneet.
Kiitos. Talveen tietty mieltää tuon pakkasen ja lumen mutta eipä tällä hetkelläkään talven tuntua ole lainkaan kun vesi lorisee ränneissä ja koiratkin ovat taas ulkoilun jäljiltä varsinaisia kuratassuja.
Kommentoi