Ei tanssituttanut Tapanina...

 

Myrsky ravisteli tällä viikolla tiukalla otteellaan myös meillä Kemiönsaarella. Sähköt lähtivät lipettiin samantien ja olivatkin sitten poissa melkein kolme vuorokautta. Sähköttä emme saaneet juoksevaa vettä ja nyt olimme myös ilman puhelinyhteyksiä. Eihän siinä auttanut muuta kuin kaivaa laatikoista ja kaapeista esiin hätävarat katkoksien varalle.

 

 

Viimeisen vuoden sisällä meillä on ollut useita sähkökatkoksia ja siitä syystä isännällekkin tuli nyt ostettua ladattava lyhty joululahjaksi. Onneksi ehdimme hieman ladata sitä ennen myrskyä ja saimme sille heti hyvää käyttöä. 

 

 

Huoneissa alkoi heti tuntemaan viileyden. Kun lämmöt lähentelevät kymmentä astetta niin kyllä siinä kummasti alkoi pistämään puita uuneihin. Onneksi meillä on joka huoneessa pönttöuunit joilla lämmitellä. Harmiksemme meiltä vielä toistaiseksi puuttuu keittiöstä puuhella ja leivinuuni. Noh, hätä keinot keksii ja veden lämmitys murukahvia varten tuli tehtyä viritetyin vehkein ja samalla paahdoin aamiaisleivätkin näppärästi.  

 

 

 

 

Grillillekkin löytyi talvikäyttöä ja hyvinhän siinä lounasta lämmiteltiin ja vettäkin keiteltiin.

 

 

Ruokaa lämmitellessä katselimme kun helikopteri pörräsi ja kartoitteli tienoon tilanteita.

 

 

Liiteristä tuli kanneltua puita reippaasti ja kun kanistereista loppuivat varavedet kävin kyliltä Kemiöstä hakemassa uutta. Kylillä puhelinkin toimi ja sain samalla hoideltua kuulumiset läheisille. Ikävää katseltavaa matkan varrella olivat lukuisat kaatuneet puut, maassa makaavat sähkölinjat, tuhot rakennuksissa. 

 

 

Kun toisena päivänä oli hieman tyynempi hetki kävin Martan ja Iitan kanssa metsässä lenkillä. Koirat tutkivat puiden kaatumisia juuria myöten.

 

 

 

 

Päiväaika vielä meni mutta kun hämärä alkoi hiipua alkoi loppua myös tekeminen. Lukeminenkaan ei hämärässä innostanut. Ulkona koiria käyttäessä sai ihailla kyllä upeaa tähtitaivasta mutta eipä siellä taskulampun valolla kauaa lorvailtu illalla eikä aamuisinkaan. Nukkumaankin tuli käytyä hyvissä ajoin kun ei ollut muutakaan. 

 

 

 

 

 

 

Kyllästyttämäänhän tuo vähän alkoi. Peseytyminen ja vessan käyttökin oli ongelma. Yhtenä yön pimeinä hetkinä koiratkin vielä päättivät molemmat ykätä ylös metsässä syödyt puusälät. Jännityksen ripausta pimeyteen toivat myös niiden haukkumiset jollekkin... kaiketi vain tuulen ulvomiselle ja vinkumiselle nurkissa.

 

 

Olihan se outo tunne kun eleli ilman sähköä noinkin pitkään. Kunnan väkikin jo kävi tiedottelemassa heidän järjestämästään tilapäismajoituksesta suihkuineen sekä veden saantipisteistä ja mahdollisesta sähköttömyydestä vuoden vaihteen yli.

Kyllähän tässä itse vielä kärvisteli mutta ikävintähän tällainen on vanhuksille, pienten lasten perheille, maatiloille. Onni oli saada sähköt takaisin mutta pakastimieni kohtalo - niistäpä en halua puhua...

 

 

Luonto osoitti taas mahtinsa mutta tätähän elämä on. Edesmenneen kyläkoulumme opettajan runon sanoin... "Jag älskar min hembygd vid svallande hav."