
Viime syksynä, pitkinä pimeinä joutavina iltoina, tuli mieleeni ajatus, että voisin alkaa herätellä henkiin vanhaa neulomisrakkauttani. Olin aikoinani ihan himoneuloja, joskus 15-vuotiaana tein kirjoneulepuseroita oman pääni mukaan ihan suoltamalla, en ehtinyt luultavasti edes pitää kaikkia puseroita, joita tein. Rakkaus käsitöihin - se ei katoa, se voi olla nukuksissa muutaman vuoden, kun lapset ovat pieniä ja vaativat kaiken huomion tai kun on uusi työ, siihen haluaa panostaa. Mutta katoa se ei koskaan, sen huomasin. Taito on tallella takaraivossa ja sormenpäissä.
Kun olin saanut neulomiskipinän taas alulle, aloin tehdä kokeiluja. Hankin kuteita ja lankoja sieltä täältä, neuloin erilaista pintaa eri koossa ja eri paksuudella.
Kauhavan Kangasaitta innostui ajatuksestani tehdä maksineuletta paksulla kuteella näyttävää neuletta sisustustarkoitukseen. Tuli asuntomessutaloprojekti - neuleet päätyivät sinne. Sisustamani messutalon olohuoneessa on kaksi Kangasaitan ja Adean kanssa yhteistyönä toteuttamaani Adean Tre-istuinpallia/rahia, joiden päällisen olen itse neulonut 4-5-kertaisesta Kangasaitan matonkuteesta 20mm puikoilla. Sisäpussit tein Eurokankaan kankaasta, että sisätyynyn väri ei näkyisi läpi. Toinen on joustinneuletta ja toinen oikeata neuletta. Aika makeat tuli !




Sisustukseen halusin myös muita käsinneulottuja tuotteita. Niissä on oma tunnelmansa ja samanlaisia ei tule vastaan joka messutalossa. Myös Coats Opti lähti mukaan. Aikani ei todellakaan riittänyt kaikkeen neulomiseen, joten oli pakko suostutella tuttuja rakkaita ihmisiä neulomisavuksi projektiin.
Olohuoneen sohvan päällä olevan torkkupeitteen on neulonut Coats Optin Rowan Cocoon-langoista ystäväni Jaana Björkmann. Peite on n. 120 x 160 cm kokoinen ja lanka on 80 % merinovillaa ja 20 % kid mohairia, neulottu joustinneuleena. Ihanan ylellinen, niin kuin sisustuskin.
Neulotun sohvatyynyn olen itse neulonut Rowanin Lima-langasta, joka on 84 % baby alpakkaa, 8 % merinovillaa ja 8 % nylonia. Neuloin tyynyn 6 nurjaa ja 6 oikein-periaatteella, siitä tuli ihan hauska makkaratyyny. Kaikki muut koristetyynyt ovat Eurokankaan Amy Butler-mallistoa.



Lastenhuoneeseen neuloin itse Kangasaitan kuteista maton, joka on neulottu 5-kertaisella Kangasaitan puuvillamatonkuteella, väri nro 10 helmenharmaa, helmineuleena. Eli vuorotellen oikein, nurin ja seuraavalla kerroksella päinvastoin.
Tuo on ihana matto lastenhuoneeseen! Meillä ainakin pötkötellään lasten kanssa iltaisin nukuttaessa tuntikin lattialla kirjaa lukien ja välillä päätä silittäen. Siinä on ihana pötköttää lattialla, kun on pehmeätä kyljen alla, eli tarpeeseen on tämäkin tuote syntynyt :)
Lastenhuoneessa on myös suloinen torkkupeitto, se on neulonut lapsuudenystäväni äiti Kaija Huotari. Torkkupeite on tehty Coats Optin toimittamasta SMC:n Silenzio-langasta, väri 35, neulottu joustinneuleena.
Muiden tyynyjen takana pilkottaa marjapuuronpunainen tyyny, joka on neulottu Coats Optin toimittamasta Rowan Pure Life Revive-langasta, väri 7639, se on tehty oikeana neuleena.

Makuuhuoneen peitteen olen neulonut helmineuleena Rowanin Big Wool-langasta, väri 3415, se on 100 % merinovillaa.
Jos on vielä lomaa jäljellä ja loputtomat sadepäivät tuntuvat pitkiltä, aloita neule. Toivottavasti näistä kuvista olisi inspiraatiota!

Kommentit
Seppo:Jos tsekkaat koietntmmosioita esim. kasvisruokape4ive4n tai MOT-keskustelun osalta niin huomaat, ettei te4e4lle4 todellakaan hengaa vaan mun "ihailijoita" pe4invastoin :) Sapeli: Le4hinne4 siksi, ette4 kommentteja alkoi tulla niin paljon, etten yksinkertaisesti ehtinyt reagoida niihin (te4lle4 hetkelle4 1300 lukematonta viestiketjua) ja toisaalta taas on helpompi keskustella ihmisten kanssa, kun nimimerkkien myf6te4 osaa edes ve4he4n yhdiste4e4 saman ninimerkin je4tte4mie4 eri kommentteja samaan henkilf6f6n. Olipas monimutkaisen kuuloista :)
Hei Iina! Tee ensin itselle ja jos neulomishimotus jatkuu ja koti alkaa täyttyä neuleista, voit alkaa antaa lahjaksi. Mä olen joskus pikaneulomishimotukseen tehnyt tiskirättejä ja lasten pipoja, niitä voi sitten antaa lahjaksi, kun eivät ole vieneet aikaa niin paljon :) Hyvää joulunodotusta sinullekin! Piia
Kiitos vinkeistä ja linkistä Piia! Käsityön iloa ja hyvää joulun odotusta sinulle! Minulla kädet syyhyävät pehmeiden pakettien tekoon ;). Saa nähdä montako valmista pakettia saan aikaan/raaskin muille antaa, vai täyttyykö oma koti matoista, peitoista ja tyynyistä :).
Hei,
Sainkin heti luettua kommenttisi. Kiva kun löysit tänne! Kannattaa kokeilla vähän käsialan mukaan ehkä pienemmälläkin puikolla, koska pinnasta tulee silloin tiukempi eli ei niin löysä ja harva ja sitä kautta vähän käytännöllisempi. Käy katsomassa myös www.facebook.com/StudioKalliomaki, sielläkin nyt neuleasiaa ;)
Hei! Ihanaa, että löysin sivullesi. Aloin virkata lastenhuoneen mattoa muutama viikko sitten, mutta tulin siihen tulokseen, että neulominen olisi enemmän minun juttuni. On aina ollut. Googlaamalla löysin tuon ihanan harmaan maton, minkä olet tehnyt. Nyt olen vailla puikkoja, mutta olitkin jo laittanut linkin, mistä niitä löytää. Minulla on 10mm peruspuikot, pakkohan niillä oli lähteä jo kokeilemaan tuota helmineuletta. Voisihan maton tehdä erivärisiä neliöitä yhdistämälläkin, minun ajatukseni kun oli tehdä ihana karkkivärimatto lastenhuonetta piristämään.
Kiitos, ihana kommentti! Tämä on kauneinta, mitä minulle on sanottu pitkään aikaan. Piia
Nämä työt ovat ihanan yksilöllisiä, klassisen kauniita ja pehmeän värisiä. En ole vielä näin kauniita töitä netissä nähnyt! Kiitokset inspiraatiosta!
Hei,
Käytin Kauhavan Kangasaitan kautta saatavaa puuvillatrikookudetta sellaisenaan, en tehnyt kierteitä. Mattoon meni aikaa n.12 tuntia, muutamana iltana tein. Ei valitettavasti ole (vielä) muuta kuvamateriaalia... Ihanaa, kun tämä on saanut sut innostumaan! Kokeile ihmeessä, ei ole vaikeaa!
Minkä levyistä kudetta käytit mattoon? Eli mikä oli yksittäisen kuteen leveys, mitä käytit viisinkertaisena?
Kudoitko vapaasti vai teitkö viisinkertaiseen lankaan kierrettä mukaan, vai kuinka?
Kauanko sinulla kesti tehdä matto?
Onko sinulla lisää kuvia jossain muualla nähtävänä , näistä tai muista maksineuleista?
Aivan mahtava ja ihanan muhkea se on, että pakko tehdä sellainen omaankin kotiin!
Pyöröpuikot 20 mm. Niitä myy mm. http://www.teeteeshop.fi/cat/product_details.php?p=111.
-Piia
Pakko kysyä kun kiinnostuin maton tekemisestä; eli olivatko nuo 20mm puikot pyöröpuikot vai yksittäispuikot? Mistä olet hankkinut puikot?
Viu vau! Tämä tyttö lähtee puikkokaupoille, kudetta löytyykin ihan säkkitolkulla. Kiitos näistä ohjeista (: Saas nähdä onnistuuko tuon rahin neulominen meikäläiseltä. Niin ja jos HKI:ssa tällaista iltaa pidettäis, niin mä oon mukana! (:
http://fiilistelijanpilvilinnoja.blogspot.fi/
Ei voi muuta sanoa kun VAU! Oikein kauniita ja lämpöisiä sisustuselementtejä.
Rowanin lankaa toimittaa Suomeen Coats Opti, sieltä voi kysyä, mihin tuota lankaa on myyty. Tai onko vastaavaa lankaa. Heillä on myös tuo messutalossa ollut peitekin nyt, jospa sitä jossain käyttäisivät näytilläkin taas :)
http://www.coatscrafts.fi/Yhteystiedot
Yksinkertaisesta tulee aivan ihana myös, kun lanka on paksua, ja toki reilusti halvempi myös :) Ihastuin itse tuohon Big Wooliin, kun on 100 % villaa.
Kiitos kun kommentoit, sillä on iso merkitys minulle. Täällä kotitoimistolla kun yksin töitä tekee...
Juu, ei hätää, saa kysyä! Yritän itse aina vähän epäperinteisellä tavalla käsitellä matskuja, tulee kokeiltua kaikenlaista, näin syntyi moninkertainen kudekin.
Hei Piia,
Kiitokset vastauksesta :)
Ei tullut pieniin insinööri aivoihin pälkähdystäkään useammasta kerästä :D heh.
Näinhän se tietysti menee. Itsellä kun on kotona nyt yhdelle kerälle itse vyyhdistä keritty kude, niin ei osannut käsitellä mielessä useampaa kerää :D hah
Tosiaan hieno tuo sängyn päällä oleva peite! Pikaisella silmäyksellä minulle ei selvinnyt, oliko tekstissä mainintaa mistä tuota Rowanin lankaa voisi hankkia?
Meille sopisi sellainen torkkupeite"mäisempi" eli voisin tehdä vain yksinkertaisesta langasta, eikö? :) Kiitos kun olet jaksanut täällä hyviä vinkkejä jakaa!
Hei Asta,
Kiva kun löysit tänne blogiini ja näiden neuleiden pariin! Materiaalit toimitetaan usein kartioilla tai vyyhdeillä ja ne joutuu itse kerimään pienemmille kerille. Tai voi olla että jossain myydään valmiita keriäkin? Kolminkertaista saa niin, että käyttää kolmea kerää yhtäaikaa eli kude juoksee kolmelta kerältä ja keräät ne neuloessa/virkatessa yhdeksi langaksi sormilla ja puikoilla. Viisinkertainen kude viideltä kerältä jne.
Pitäisköhän minun pitää joku neuleilta täällä Hkissä joskus, neulottais isolla porukalla yhdessä maksineuleita :)? Opastan samalla :)
Hyviä iltoja neuleiden parissa sinulle!
Piia
Käsitöitä vuosien jälkeen opetteleva kyselee tyhmiä :) Mitä tarkoitat tuolla esim. kolminkertaisella kuteella? Miten käytät sitä tai miten saat sen kolminkertaiseksi? Itse olen virkannut yhden korin, ja mietin kuumeisesti miten saisin tehtyä kolminkertaista kudetta?
Ymmärrän siis, että kude olisi kolminkerroin, eli kolme kertaa paksumpaa kuin normikude, mutta siis onko sinulla jotenkin ollut käsissäsi kolminkerroin kudetta vai täh :D ?
Upeita käsitöitä, tuota peittoa houkuttaisi kovasti kokeilla tehdä.
Hei,
Peitteeseen meni 2.4 kg lankaa, sen koko on leveys n. 170-180 cm ja pituus n. 200-210 cm, se on taiteltu monin kerroin sängylle. Jos ei jaksa neuloa noin isoa, voi tehdä torkkupeitemäisemmän...Tsemmpiä! Piia
Minkä kokoinen tuo peite sängyllä on? Muistatko äkkiseltään, kuinka paljon siihen meni tuota lankaa. Jospa vaikka innostuisin tekemään tuollaisen upeuden.
Sängyn päällä oleva peitto on upea! Huolisin tuollaisen vaikka heti meidänkin sängyllemme!
Hei,
Se on Minna Jonesin kaupasta: http://buticblanc.bigcartel.com/product/plywood-castle
Näyttää olevan tältä erää loppuunmyyty, mutta laita toive sinne, Minna voi varmaan teetättää niitä lisää, jos kysyntää löytyy :)
-Piia
Hei mistäköhän tuota puista linnaa voi ostaa/kenen valmistajan se on? Kiitos! S
Hei Maria,
Peittoon meni 2.4 kg lankaa ja mattoon n. 6.8-7 kg kudetta.
t.Piia
Jos tästä nyt kude/lankaostoksille lähtisi, osaisitko kertoa minkäverran oli menekki peittoon ja mattoon?
Hei Mira! Kiitos! Matto on tehty Prymmin 20 mm 80 cm pitkillä pyöröpuikoilla, joita oli aika vaikea löytää (ostin lomamatkalta Kajaanista Kainuun Pirtistä), ja tuunasin se itse pidemmiksi (katkaisin siis alkuperäiset) muoviletkulla ja teipillä. Pidensin ja lyhensin sen mukaan, mikä työ oli kyseessä. Eikun neulomaan :) !
Ihastelin tuota mattoa jo messuilla, hieno. Saanko udella, että minkälaiset puikot ( koko ja mitta) sinulla oli.
Hei Heini, kiitos ihanasta kommentistasi! Peite on tehty kolminkertaisella langalla 15 mm puikoilla. Mulla meni siihen aikaa n. 40 tuntia :) t.Piia
Hei!
Todella kaunis tuo makuuhuoneen torkkupeitto! Monenko kertaisella langalla olet neulonut ja minkä kokoisilla puikoilla?
Hei Aino!
Tuo kello on Vitran kello, http://www.vitra.com/en-lp/home/products/nelson-clock/overview. Se on lainassa Artekista.
Messutalon matto on 90 x 170 cm. Sen kokoisen hinnaksi voisi tulla n. 250-300 €. Voin tehdä kyllä vastaavanlaisen. Hinta on vähän arvio, kun en ehtinyt sitä punnita menekkiä ajatellen enkä paljon kuvatakaan, kun se jo lähti kuormassa Tampereelle. Se oli meillä vähän aikaa lastenhuoneen lattialla, kun pakkasin kuormaa ja pojat ihastuivat siihen kovasti, kyselevät jo sitä meille takaisin :)
Tuo mattohan on ihan proto vasta, en ole tehnyt pesu- enkä huoltotestejä, en osaa sanoa huollettavuudesta mitään. Tuulettamalla tai imuroimalla varmaankin saa pahimmat pölyt pois.
t.Piia
Kenen valmistajan tuo lasten seinäkello (kala) on? Ihastuin tuohon mattoon. Minkä kokoinen se on? Teetkö tilauksesta niitä? Paljon sille tulisi hintaa jos haluaisi tilata sellaisen? Mielelläni näkisin kuvia myös teidän lastenhuoneesta jossa tuo matto on. Kiitos. Aino
Kiitos!
Piia
Kiitos blogivierailusta! Tule ihmeessä käymään meillä ihan oikeastikin, jos olet tännepäin tulossa. Lupaan ainakin kahvit tarjota:)
Aivan ihan matto!
Oi kiitos ihanista kommenteista teille Sanna ja Suvi! Alan taas jotain neuletyötä tekemään ja nämä kehut kannustavat jatkamaan :) Piia
Aivan mahdottoman ihania!!!
Rakastuin! :) Tuota mattoa ja peittoa tekisi mieli kovasti kokeilla. Ehkäpä istuinpallejakin.. ;)
Hei Anna, kiitos! Toki alan tekemään, jos joku vaan näistä kiinnostuu :) Piia
Oi oletpa taitava. Sun pitäisi ihan työksesi näitä alkaa tekemään. Anna
Hei Mirva, kiva kun kävit kommentoimassa! Heti kävin sun blogia kurkistamassa, kiitos vinkistä. Menehän käymään messuilla.Tulen luultavasti teille päin kuvausreisulle syksyllä...Tuun sit joskus teillekin :) Hyvää jatkoa!
Upeita neuleita! Mietinkin, että oletkohan itse ahkeroinut. Tämän vuoden messut on minulta vielä käymättä, ehkäpä ensi viikolla. Käyhän kurkistamassa: kanervarinteeneloa.blogspot.com