Uusia juttuja meidän keittiössä

La, 05/05/2012 - 21:18 Sisustus

Sokoksella on Marimekon Hyvässä seurassa-astioita -20 % alennuksessa, joten kävin täydentämässä omaa kokoelmaani muutamalla yksilöllä. Ne ovat sellaisia juttuja, joita on minusta kiva ostella silloin tällöin päivän piristykseksi ja niitä on myös kiva käyttää sekaisin jo olemassa olevien valkoisten perusastioiden kaverina. Ihan koko sarjaa en todellakaan ala keräämään, joitan mustavalkoisia pilkkukuoseja vain. Tajusin nyt vasta myös, että tuo Maija Louekarin Siirtolapuutarha-kuosihan on ollut aiemminkin Marimekolla astioissa, Kippis-sarjassa, joita minulla on myös muutamia....

Samalla innostuin vähän kuvaamaan meidän keittiötä. Hoksasin, etten ole vielä näyttänyt, miltä keittiömme näyttää todellisuudessa uusien verhojen ja mustan pöytäliinan tulon jälkeen. Nehän jäivät meille Eurokankaan Verhoideat-kuvausten yhteydessä. Tuo musta pöytäliina ei ole mikään järkevä valinta lapsiperheeseen, kun siinä näkyy ihan kaikki tahrat. Kesäksi pistänkin sen varmasti kaappiin, vaan nyt keittiö näyttää ihan alastomalle ilman sitä. Verhosta olen tykännyt myös. Sen kuvio on niin tasainen ja rauhallinen, ettei ole minua häirinnyt, sen raikkaus on vain piristänyt. Nämä kankaat ovat Almedahlsin mallistosta.

Saan aina silloin tällöin kyselyjä tuosta meidän keittiön välitilan betonimaista pintaa muistuttavasta elävästä pinnasta. Se on itsetoteutettu rautakaupan sopivansävyisellä laastilla. Se ei ole oikeaoppinen tapa tehdä välitilan pinnostusta, tähän tarkoitukseen saa nykyään kosteudenkestäviä ja helposti puhtaaksipyyhittäviä laasteja mm. Decosilta.

Arvostele juttu: 
No votes yet

Kommentit

Anna (Anonyymi) says:

Tykkään teidän keittiöstä <3. Esittelehän myös muut huoneet. Anna

Kirjoita uusi kommentti

(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.
(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.
(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Tämä on roskapostisuodatin. Vastaa yllä olevaan kysymykseen.