Uusi sisustuskirja Retroaarteet

4.11.2011 | 11:30

Kirjahulluna ihmisenä minun oli pakko metsästää käsiini taas uusi sisustuskirja, Retroaarteet. Se on WSOY:n julkaisema, taidehistorioitsija Anna-Kaisa Huuskon ja kuvaaja Juho Huttusen yhteistyön tulosta. Kirja avaa nyt niin suosittua retrobuumia jäsennellen 1940-1970-lukujen tuotteita, muotoilijoita ja valmistajia omiksi kokonaisuuksikseen, ei kuitenkaan keskittyen niihin tuttuihin ja moneen kertaan nähtyihin huonekaluklassikoihin, vaan esitellen muitakin tuotteita, uusia tuttavuuksia. Kirjasta on hauska bongata tuttuja juttuja: tuo kattila on meillä mökillä, tuo Aarikan kynttilänjalka siellä saunalla. Sympaattisesti kirjassa mainitaan erikseen myös vanhat lelut, kun itsekin niitä olen yritellyt pelastaa siltä sun täältä, lähinnä omia lapsuudenaikaisia lelujani pois parempaan talteen vajoista ja varastoista pyörimästä. Mieltäni lämmitti myös osio kodin tekstiileistä: pellavaliinoista, torkkuhuovista ja ryijyistä. Tekstiilivanhuksiahan ei käsittääkseni himoita kirppareilta samalla tavalla kuin huonekaluklassikoita tai astiota.

Kirjaan on poimittu mukaan myös painokangaskuosit ja tapetit, joita on kaivettu arkistojen kätköistä uustuotantoon. Mukana myös jonkun verran asiantuntijoiden hintatietoja tuotteista, mikä oli kiva yllätys.

Tämä kirja ei haise ollenkaan vintille eikä kellarille, vaan se on todella hyvin tehty ja raikas paketti! Suosittelen tutustumaan!

Jaa vinkki

Kommentoi

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Väärin, yritä uudelleen.
Kirjoita tähän yllä olevan laatikon sanat: Kirjoita kuulemasi numerot